Google-näkyvyys on yrityksille yhä tänäkin päivänä erittäin tärkeä osa tehokasta markkinointistrategiaa.
Nykypäivänä ostopäätöksiä tekevät ihmiset – niin kuluttajat kuin myös yrityspäättäjät – ovat tottuneet hakemaan tietoa ostopäätöksensä tueksi jo ennen kuin otetaan minkäänlaista kontaktia palveluntarjoajaan. Tämä tarkoittaa sitä, että yleensä asiakas hakee Googlesta ja muista hakukoneista tietoa itsenäisesti esimerkiksi oppiakseen asiasta lisää, löytääkseen erilaisia palveluntarjoajia tai vertaillakseen hintoja.
Kun asiakas hakee Googlesta tietoa yrityksen liiketoimintaan liittyvällä avainsanalla, halutaan silloin yrityksen verkkosivun tulevan asiakkaan silmien esiin, eikö vain?
No miten se sinne saadaan? Käydäänpäs läpi tätä aihetta vielä tarkemmin.
Artikkelin aiheet
Mitä on Google-näkyvyys?
Google-näkyvyys tarkoittaa sitä, kuinka hyvin yrityksen verkkosivusto tai verkkosisältö sijoittuu Googlen hakutuloksissa, eli miten se näkyy Googlessa. Kun puhun Google-näkyvyydestä puhun siis siitä, miten yritys näkyy hakutulossivulla, kun hakukoneiden käyttäjät hakevat siihen liittyvillä hakutermeillä.
Google näkyvyydellä voidaan tarkoittaa yleisesti näkymistä Googlessa, jolloin se voi kattaa niin mainonnan kautta ostetun näkyvyyden, kuin myös hakukoneoptimoinnin kautta ansaitun näkyvyyden.
Tässä artikkelissa keskityn puhumaan ainoastaan hakukoneoptimoinnin (SEO) kautta saavutettuun Google-näkyvyyteen, eli tässä ei käsitellä maksetun Google-mainonnan kautta saavutettua näkyvyyttä.
Käsittelen tarkemmin myös hakukoneoptimointia artikkelissani Mitä on SEO?
Miksi se on tärkeää?
Kolme ensimmäistä hakutulosta kerää 70% kaikista klikkauksista Googlen ensimmäisellä sivulla. Loput 30% jakautuvat sijoille 4-10, joista sija 10 kerää enää vain 1,6%.
Karkeasti voidaan arvioida siis, että jos jokin hakutermi kerää 1000 kuukausittaista hakua, niin ensimmäiset kolme hakutulosta kerää 700 klikkausta, jonka jälkeen loput 300 klikkausta jakautuu 7 eri verkkosivulle. Ja viimeinein sija ensimmäiseltä sivulta kerää enää vain 16 klikkausta.
Hakutulossijoitus | Klikkausprosentti |
1. | 39,8% |
2. | 18,7% |
3. | 10,2% |
4. | 7,2% |
5. | 5,1% |
6. | 4,4% |
7. | 3,0% |
8. | 2,1% |
9. | 1,9% |
10. | 1,6% |
Kun hakukoneoptimointia tehdään säännöllisesti ja huolellisesti, verkkosivustoasi saadaan nostettua Googlen etusivulle usealla eri avainsanalla, jotka ovat juuri sinun yrityksellesi tärkeitä. Jos yrityksesi löytyy näillä avainsanoilla Googlessa vasta 2. sivulla, uudet asiakkaat eivät käytännössä tiedä yrityksesi olemassaolosta.
Tässä vielä muutamia huomioita, miksi Google-näkyvyys on tärkeää:
Laadukkaan liikenteen kasvu
Verkkosivustollesi saadaan ohjattua enemmän kohdennettua liikennettä, kun sivustolle tehdään hakukoneoptimointia säännöllisesti. Yrityksesi nousee hakutuloksissa esiin sille tärkeillä hakusanoilla, jolloin sivustollesi saadaan ohjattua sellaisia kävijöitä, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita yrityksesi palveluista tai tuotteista.
Asiakkaalla on ollut joku tarve ja syy hakea näillä avainsanoilla, jolloin hakukoneoptimoimalla yrityksesi verkkosivusto vastaamaan näihin tarpeisiin, saadaan aiheesta kiinnostunut oleva asiakas ohjattua sivustollesi.
Bränditunnettuus lisääntyy
Hakukoneoptimointia tehdessä yrityksesi näkyvyys alkaa paranemaan erilaisilla alaasi liittyvillä hakutermeillä hakiessa. Hakutuloksissa ensimmäisellä sivulla olevat yritykset mielletään kaikista luotettavimmaksi, koska todella usein juuri ne hakutulokset osaavat vastata kysymyksiimme. Kun yrityksesi löytyy hakutulosten etusivulta, ja varsinkin jos se löytyy ensimmäisten hakutulosten joukosta, hakuja tekevät käyttäjät alkavat oppimaan tunnistamaan yrityksesi ja brändisi liittyvän vahvasti toimialaan.
Asiantuntijuus kasvaa
Hakukoneoptimointi ei ainoastaan paranna bränditunnettuutta ja tuo lisää liikennettä sivustolle, vaan se vahvistaa myös yrityksesi asiantuntijuutta. Verkkosivustosi sisältöä optimoidessa saadaan tuotettua laadukasta ja kattavaa sisältöä sivulle tuoden yrityksen asiantuntijuutta esiin. Tämä näyttäytyy lukijalle niin, että yritys todella tietää niistä asioista, mihin liittyen se tarjoaa palveluitaan. Asiantuntijuuden esiintuominen parantaa yrityksesi kilpailukykyä potentiaalisten asiakkaiden silmissä.

Miten saada yritykselle näkyvyttä Googlessa?
Pohditko miten saada yrityksellesi lisää Google-näkyvyyttä? Käy läpi tämä lista, niin saat hyviä vinkkejä mitä asioita ottaa huomioon.
- Avainsanat ja niiden järkevä käyttö
Avainsanat ovat SEO:n perusta. On tärkeää ymmärtää, mitkä avainsanat ovat olennaisia ohdeyleisöllesi ja sisällyttää ne luonnollisesti sisältöösi. Avainsanoja kannattaa tutkia huolellisesti ja rehellisesti. Mitkä ovat juuri ne sinun yrityksesi liiketoimintaan ja tavoitteisiin sopivat avainsanat? Miten paljon niitä haetaan kuukausittain?
Huomioi myös, että kannattaa pyrkiä tunnistamaan pitkän hännän avainsanoja (long tail), eli sellaisia avainsanoja, joihin sisältyy useampi sana. Esimerkiksi pitkän hännän avainsanasta voisi olla “mitä on google näkyvyys”? Hakukoneiden käyttäjien tekemät haut ovat yhä useammin pitkän hännän hakuja, jolloin on tärkeää pystyä vastaamaan suoraan sellaisiin kysymksiin.
- Hakuintentiot
Kun avainsanat on valittu, niin pyri sen jälkeen ymmärtämään, mitä käyttäjät todella hakevat käyttämillään hakusanoilla. Eli selvitä hakuintentiot. Tämä selviää sillä, että tutki minkälaisia sisältöjä tulee vastaan kun haet itse valitsemallasi avainsanalla. Onko hakutulosten kärjessä selkeästi vain blogiartikkeleita? Tai tuleeko jollakin avainsanalla vain palvelusivuja. Pyri silloin tuottamaan itse samankaltaista sisältöä.
Tutki minkälaista sisältöä niillä verkkosivuilla on, jotka ovat hakutulosten kärjessä. Älä ikinä kopioi mitään toisilta, mutta voit hyödyntää niitä inspiraation lähteinä omille sisällöillesi.
Hakuintentioiden selvittäminen auttaa luomaan sisältöä, joka vastaa käyttäjien tarpeisiin ja kysymyksiin.
- Otsikot ja kuvaukset
Otsikot ja metakuvaukset ovat hakukoneiden ja käyttäjien ensimmäinen kosketus sisältöösi. Tehokkaat otsikot sisältävät avainsanat ja näyttäytyvät Googlessa sellaisina, jotka houkuttelevat käyttäjiä klikkaamaan niitä. Otsikon tulee olla informatiivinen, kiehtova ja samalla kertoa mahdollisimman tarkasti minkälaisen sisällön pariin käyttäjä voi olettaa päätyvänsä linkkiä klikatessaan.
Googlessa näkyvien otsikoiden alla olevat metakuvaukset antavat lisätietoa sivun sisällöstä ja niissä on hyvä käyttää avainsanoja. Metakuvaukset eivät varsinaisesti ole yksi Google-näkyvyyteen vaikuttavista tekijöistä, mutta se on silti ehdottoman tärkeä ominaisuus. Sen avulla pystytään kertomaan käyttäjälle vielä tarkemmin ja houkuttelevammin, mitä aihetta sivusto käsittelee.
Muista, että sekä otsikon että kuvauksen tulee kuvastaa sivun todellista sisältöä.
- Mobiiliystävällisyys
Mobiiliystävällisyys on nykyään kriittinen tekijä verkkosivuston menestyksen kannalta, sillä yhä suurempi osa verkkoliikenteestä tulee mobiililaitteilta. Google käyttää mobile-first-indeksointia, mikä tarkoittaa, että sivuston mobiiliversio on ensisijainen lähde hakukoneen indeksointi- ja arviointiprosesseissa. Käytännössä siis verkkosivuston tulee ensisijaisesti toimia mobiiliversiolla, jotta sillä on ylipäänsä mahdollisuuksia saavuttaa Google-näkyvyyttä.
Siksi on välttämätöntä varmistaa, että verkkosivustosi on täysin responsiivinen, latautuu nopeasti mobiililaitteilla ja tarjoaa erinomaisen käyttäjäkokemuksen kaikilla laitteilla. Tämä ei ainoastaan paranna käyttäjäkokemusta, vaan myös auttaa parantamaan sivuston sijoitusta hakukonetuloksissa.
- Käyttäjäkokemus
Yksi isoimmin Google-näkyvyyteen vaikuttavista tekijöistä on käyttäjäkokemus. Varmista siis, että sivustosi käyttäjäkokemus on hyvä.
Hyvä käyttäjäkokemus pitää käyttäjät sivustollasi pidempään, vähentää poistumisprosenttia ja kannustaa heitä vuorovaikuttamaan sisällön kanssa. Esimerkiksi ärsyttävät pop-up-ikkunat, rikkinäiset linkit, toimimattomat napit tai huonosti skaalautuva käyttöliittymä heikentevät käyttäjäkokemusta. Mm. selkeä navigointi, nopeat latausajat ja sivuston looginen rakenne ovat avainasemassa käyttäjäkokemuksen parantamisessa.
- Tuore ja ajankohtainen sisältö
Hakukoneet, kuten Google, suosivat sivustoja, jotka tarjoavat tuoretta ja ajankohtaista sisältöä. Tämä tarkoittaa, että sivustolle kannattaa tuottaa sisältöä säännöllisesti. Tämä voi tarkoittaa esim. uusien blogipostausten luomista tai olemassa olevien artikkeleiden ja sivujen päivittämistä ajankohtaisella tiedolla. Esimerkiksi blogiartikkeli, joka käsittelee parin vuoden takaisia asioita, voidaan pienellä päivittämisellä tuoda nykypäivään ja se on aivan yhtä relevanttia hakukoneiden silmissä, kuin täysin uusi sisältö.
Ajankohtaisen ja relevantin sisällön tuottaminen ei ainoastaan paranna Google-näkyvyyttä, vaan myös lisää sivuston uskottavuutta ja luotettavuutta sekä käyttäjien että hakukoneiden silmissä.
- Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto
Tämä kulkee käsi kädessä edellisen kohdan kanssa, mutta on tärkeää mainita erillisenä huomiona.
Varmista, että tuottamasi sisältö on laadukasta ja oikeasti hyödyllistä lukijalle. Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto tarkoittaa sitä, että siinä otetaan huomioon hakukoneoptimoinnin periaatteet ja sitä tehdään eettisesti oikein. Älä upota avainsanoja tekstin sekaan mahdollisimman paljon vain sen takia, että saisit parempaa näkyvyyttä.
Huomioi avainsana, mille haluat tuottaa sisältöä. Panosta tekstin laatuun ja siihen, että se tuo käyttäjälle lisäarvoa. Pyri tuomaan jotain sellaista uutta tietoa esille, mitä ei välttämättä muilla ole. Esim. juuri sinun omakohtainen kokemus tai yrityksesi asiakastarina on ainutlaatuista sisältöä, mitä kilpailijoiden sivuilta ei löydy.
- Tekninen hakukoneoptimointi
Huolehdi sivustosi teknisten ominaisuuksien toimivuudesta. Tekninen hakukoneoptimointi kattaa mm. verkkosivuston rakenteelliset ja tekniset näkökohdat, kuten sivuston nopeuden, selkeän URL-rakenteen, SSL-sertifikaatit ja mobiilioptimoinnin.
Nämä tekijät ovat ratkaisevia siinä, miten indeksointia tekevät hakukonerobotit pystyvät tunnistamaan sivustosi sisällön ja laadun. Hakukoneet arvostavat sivustoja, jotka latautuvat nopeasti ja tarjoavat sujuvan käyttäjäkokemuksen kaikilla laitteilla. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sivuston teknisen rakenteen pitää olla virheetön, jotta hakukoneet voivat helposti indeksoida sivuston sisällön.
Varmista, että sivustosi on teknisesti optimoitu, jotta voit maksimoida sen näkyvyyden hakukoneissa. Tekniset ominaisuudet siis ovat myös kriittisessä osassa Google-näkyvyyden saavuttamisessa.
- Kuvien optimointi
Varmista, että sivustosi kuvat on myös optimoitu. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvien tiedostokoot on pienennetty, jotta ne eivät rasita verkkosivustoa ja hidasta sen nopeutta. Kuvien laatua voi pienentää ilman, että kuvanlaatu kärsii, käyttämällä erilaisia kuvankäsittelyohjelmia. Myös verkosta löytyy paljon ilmaisia kuvakompressointi-ohjelmia.
Huomioi myös kuvien optimoinnissa niiden oikeaoppinen nimeäminen. Hyödynnä tiedoston nimeämisessä kuvaan liittyvää avainsanaa, jotta hakukonerobotit osaavat yhdistää sen käsittelevän avainsanaan liittyvää aihetta. Sama koskee myös kuvan ALT-tekstiä, joka selittää kuvan sisällön tekstimuodossa. Tämä auttaa hakukoneita ymmärtämään kuviesi sisällön ja näyttämään niitä sopivissa hauissa.
Kuvat voivat siis vaikuttaa sivuston latausnopeuteen, sekä saavutettavuuteen ja sitä myötä käyttäjäkokemukseen mitkä ovat tärkeitä osia hakukoneoptimoinnissa.
- Linkitykset
Linkitykset, sekä sisäiset että ulkoiset, ovat tärkeä osa hakukoneoptimointia. Sisäiset linkit auttavat parantamaan sivuston sisäistä navigointia ja jakamaan sivuston auktoriteettia eri sivujen välillä. Hyvin suunniteltu sisäinen linkitysrakenne voi auttaa käyttäjiä löytämään tarvitsemansa tiedon nopeammin ja pitää heidät sivustolla pidempään.
Ulkoiset linkitykset ovat linkityksiä, jotka tulevat toiselta sivustolta sinun sivustollesi. Huolehdi, että tällaiset linkitykset tulevat laadukkaalta ja relevantilta sivustolta omalle sivullesi, sillä ne lisäävät sivustosi uskottavuutta ja auktoriteettia hakukoneiden silmissä. Tämä voi johtaa parempaan sijoittumiseen hakutuloksissa.
Huonolaatuiset tai epärelevantit linkit voivat vahingoittaa sivustosi hakukoneoptimointia.
- Google Business Profile
Google Business Profile (entinen Google My Business) on välttämätön työkalu paikallisen näkyvyyden parantamiseksi Googlessa. Tämä ilmainen palvelu mahdollistaa yrityksesi tiedon hallinnan Googlen eri palveluissa, kuten Google Mapsissa ja Googlen hakukoneessa.
Varmista, että yrityksesi tiedot ovat sekä ajan tasalla, että ne ovat myös tarkat ja kattavat. Lisää yrityksesi nimi, osoite, puhelinnumero, aukioloajat ja kuvia. Hyödynnä myös mahdollisuutta vastata asiakkaiden arvosteluihin ja päivittää säännöllisesti yrityksesi. Profiilin aktiivinen ylläpito lisää yrityksesi uskottavuutta ja näkyvyyttä, erityisesti paikallisissa hauissa, mikä voi tuoda merkittävästi lisää liikennettä ja asiakkaita.
Nykypäivänä voi jopa herättää epäilystä, mikäli yritykseltä ei löydy Google Business Profilea.
- Tulosten seuranta, analysointi ja optimointi
SEO on jatkuva prosessi, joka vaatii säännöllistä seurantaa, analysointia ja optimointia. Erilaisia työkaluja käyttämällä, kuten Google Analytics ja Google Search Console, voit seurata sivustosi suorituskykyä reaaliajassa.
Tarkastele esimerkiksi kävijämääriä, käyttäytymistä sivustolla, konversioita ja sivusi sijoituksia hakutuloksissa. Analysoi näitä tietoja säännöllisesti ymmärtääksesi, mitkä strategiat ja tekniikat toimivat ja missä on parantamisen varaa.
Tämän perusteella voit tehdä tarvittavia muutoksia ja optimointeja strategioihisi, jotta voit parantaa sivustosi suorituskykyä ja näkyvyyttä hakukoneissa.
Tarvitsetko apua yrityksesi Google-näkyvyyden parantamisessa? Haluatko kuulla minun vinkkini juuri sinun yrityksellesi?
Ota yhteyttä tai varaa aika niin jutellaan!

Räätälöidyt vinkit sivustollesi?
Haluatko ilmaiset vinkit juuri sinun verkkosivustosi Google-näkyvyyden parantamiseen? Täytä lomake ja kirjoita Viesti- kohtaan tärkein tai tärkeimmät palvelusi/tuotteesi.
Palaan 1-3 arkipäivän kuluessa.